Paluu Tekstejä-sivulle

 

Tvt 35 ov: Mediakasvatuksen perspektiivejä

Väitöskirjatehtävä

Anne Rongas kevät 2004

 

Teksti on siis kirjoitettu tvt-opetuskäytön aineopintoihin, mutta tästä löytyy sopivaa kehystä Vaparetki-casen taustalle. Yhteiskunnan ja talauden rakenteet heijastuvat kulumaailmaan ja opettajan professioon. Mietin, miten opettajan ammatillinen osaaminen päivittyy, miten täydennyskoulutus hiipuu/häviää ja tilalle tulee avoimissa verkostoissa tapahtuva jatkuva oppiminen avoimen vapaasti saatavilla olevan informaation ansioista, oppimisesta tulee osa työtapaa ja työkaverin käsitekin muuttuu, työkaverit ovat Jaikussa, Facebookissa, irc:ssä, chatissä yms., ihan eri työpaikoissa ja silti heti auttamassa, jos apua tarvitaan, auttaminen tuottaa oppimista eli lähikehityksen vyöhykkeellä peerlearning ja eläköön Vygotsky (miten käy vielä jäljellä olevien täydennyskoulutusinstituutioiden?)

 

 

Martti Soramäki

Informaatioyhteiskunnan teoriat ja sähköisen viestinnän todellisuus

Väitöskirja, Tampereen yliopisto 15.12.2003

 

 

Johdanto

 

Martti Soramäen väitöskirja Informaatioyhteiskunnan teoriat ja sähköisen viestinnän todellisuus avaa aihepiiriä koskettavien markkinoiden globalisaation näkökulmaa. Sähköisen viestinnän nykytilaa tarkastellaan informaatioyhteiskunnan teorioiden valossa.

 

Peilaan tässä mediakasvatuksen näkökulmasta Soramäen luomia näkymiä. Lukemisen innoittajana on kysymys kasvatuksesta, kasvatuksen paikasta informaatioyhteiskunnassa ja globaalissa markkinataloudessa. Kasvatus on aina yhteiskunnallista toimintaa, joka ohjautuu arvopäämäärien mukaan.

 

Millaisia arvopäämääriä informaatioyhteiskunta saattaisi asettaa? Onko kuluttajakansalaisuus osa mediakasvatuksen piilo-opetussuunnitelmaa? Soramäki ei kysy näitä kysymyksiä, mutta lukijana keskustelen Soramäen kanssa näistä kysymyksistä.

 

 

1.    Miksi kysymys mediamarkkinoista on keskeinen?

 

Mediakasvatuksen näkökulman avaaminen mediamarkkinoiden ja yleisemmällä tasolla informaatio- tai tietoyhteiskunnan talouden kannalta pitäisi aina olla tavoitteena kriittiseen medialukutaitoon ohjaamisessa. Kriittinen medialukija kysyy: Onko vain se tärkeää, mikä myy ja pitää sähköisen median ja televiestinnän yritykset toiminnassa? Onko pohjoisamerikkalaisilla ja eurooppalaisilla mediamarkkinoilla mitään eroa? Hoitaako markkinoiden näkymätön käsi uuden talouden toivotulla tavalla? Kuka määrittää informaatioyhteiskunnassa sen, mikä on toivottavaa? Onko määrittäjänä markkinajärjestelmä, politiikka tai kenties jokin muu? Soramäki käsittelee markkinoita ja politiikkaa informaatioyhteiskunnan ohjaajina.

 

Mediasta puhutaan nykyisin kuin itsenäisestä instituutiosta, vaikka sana oikeastaan on monikko ja viittaa erilaisiin joukkoviestinnän kanaviin ja ilmaisuin tapoihin tai sosiaalisiin yhteyksiin, joilla viestitään ajallisesti ja paikallisesti erillään oleville suurille joukoille. Mediaan kuuluu järjestäytynyt tuotanto.

 

Media välittää tuotteita, joista yhä suurempi osa on tuotettu markkinatalouden ehdoilla. Soramäki esittelee teoreettisessa katsauksessaan, kuinka informaatioyhteiskunnassa tuotannon laatu on vaihtunut tavaroista informaatioon tai tietoon sekä palveluihin. Millaiseen yhteiskuntarakenteen kehitykseen tämä muutos asettuu? Soramäki valottaa sitä, mitä sähköisen media ja teletoiminnan alueella tapahtuu? Lukijana mietin, millaisista tuotannon ja vallan rakenteista mediakasvattajan tulisi olla tietoinen?

 

Kurssimme aikana on käsitelty median moraalia ja lasten asemaa mediamarkkinoilla (Sara Sintonen), arvojen ja globaalien ongelmien asettamaa haastetta pedagogiikalle (Tapio Varis ja uusrenessanssikasvatus), mediakasvatuksen kehitysnäkymiä (Heli Ruokamo), virtuaalitodellisuuksia (Ilpo Halonen) sekä mobiilioppimista (Heikki Kynäslahti). Soramäen väitöskirjan antaa sosiologisen kehikon, jonka varassa voimme arvioida mediakasvatuksen asemaa ja tavoitteita.

 

2.    Soramäen tutkimuskohde

 

Yleisenä tutkimuskysymyksenä Martti Soramäellä on se, millaisia jännitteitä informaatioyhteiskuntarakenteet ja globalisaatio synnyttävät sähköisen viestinnän todellisuuteen. Tutkimuksen alkuosassa Soramäki käy systemaattisesti läpi sosiologian alalla merkittävimpinä pidetyt informaatioyhteiskuntaa koskevat tieteelliset teoriat. (Soramäki 2003, 14-16.) Sähköisen median ja televiestinnän kehittymistä tutkitaan osana luotujen markkinoiden kokonaisuutta. Keskeisenä jäsentäjänä toimii yritysten verkostoituminen, jota kuvataan talouden tehokkuuteen liittyvän arvoketjumallin avulla. Verkostoituminen ymmärretään keskinäisten linkkien lisääntymisenä ja yritysten toiminnassa se voidaan havaita kolmentyyppisenä keskittymisenä: horisontaalisena, vertikaalisena tai monialakeskittymisenä (konvergenssina). (Soramäki 2003, 19, 22, 26.) Nämä tutkimustavoitteet avaavat mediakasvattajalle tilaisuuden pohtia median kaupallisuutta, tuotantorakenteita ja myös sitä, kuinka tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö itsessään kuuluu samoille sähköisen viestinnän ja teletoiminnan markkinoille.

 

Termi informaatioyhteiskunta on esiintynyt ensimmäistä kertaa 1970-luvulla Japanissa ja länsieurooppalaisessa tutkimuksessa se on alkanut esiintymään samoihin aikoihin jälkiteollisen yhteiskunnan käsitteen rinnalla (Soramäki 2003, 8). Seuraavassa esittelen Soramäen kuvaukset erilaisista informaatioyhteiskuntateorioista.

 

 

Jälkiteollinen yhteiskunta, informaatioyhteiskunta, tietoyhteiskunta, tietotalous – teorioiden ja termien luomat näkymät nykyisyyteen

 

a.    Daniel Bell

 

Daniel Bell käsitteli ajatusta jälkiteollisesta yhteiskunnasta jo luentosarjassaan 1959. Jälkiteollinen yhteiskunta ilmenee hänen mukaansa muutoksena tavoissa, joilla talous ja ammattirakenteet muotoutuvat uudelleen. Se näkyy uutena teorian ja empirian välisenä suhteena. Informaation merkittävyys tulee esille: muutos tavaroita tuottavasta yhteiskunnasta informaatiota tai tietoa tuottavaan.

 

Bellin mukaan jälkiteollisen yhteiskunnan viisi ulottuvuutta ovat:

1.    siirtymä tavaratuotannosta palvelutuotantoon, jossa kanssakäymisen merkitys ja elämänlaatu korostuvat,

2.    ammattien uusi jakautuminen: päätökset muuttuvat teknisemmiksi ja tehokkain osaaminen syntyy insinöörien ja taloustieteilijöiden yhteistyössä,

3.    teoreettisen tiedon keskeisyys lisääntyy yhteiskunnan innovaatioiden ja politiikoiden lähteenä (näkyy esimerkiksi konsulttiyrityksinä),

4.    teknologian kontrolli ja arviointi teknologian pohjalta lisääntyy ja viimeisenä kohtana

5.    uuden "älykkään" teknologian luominen päätöksenteon pohjaksi.

Nämä muutokset ovat voimakkaasti laadullisia. (Soramäki 2003, 32 – 39.)

 

Soramäki (s. 40) tiivistää Bellin ajatuksia: "uuden teletoimintaan perustuvan yhteiskunnan rakenteen synty voi tulevalla vuosisadalla ratkaisevalla tavalla vaikuttaa ammattien luonteeseen ja työhön sekä siihen tapaan, jolla taloudellista ja sosiaalista vaihtoa harjoitetaan ja jolla tietoa luodaan ja haetaan. Tällä vallankumouksella informaation ja tiedon prosessoinnissa ja organisoinnissa, jossa tietokoneella on keskeinen rooli, on taustansa siinä, mitä Bell kutsuu jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi." Bellin ajattelun mukaan globaali viestintäverkkojen laajentuminen vähentää yhteiskuntien eristäytymistä muista, lisää talouden ylikansallistumista, sekä vuorovaikutusta ja vaihtoa ihmisten ja instituutioiden välille.

 

 

b.    Manuel Castells

 

Castells on viimeisten vuosikymmenien vahvimpia sosiologian vaikuttajia informaatioyhteiskuntateoriansa ja trilogiansa The Information Age ansiosta. Trilogia käsittelee verkostoyhteiskunnan, identiteetin voiman ja yhteiskunnallisten liikkeiden välistä vuorovaikutusta. Tämä vuorovaikutus Castellsin mukaan määrittelee maailmamme. (Soramäki 2003, 45.)

 

Castells käyttää informaatioyhteiskuntakehityksestä käsitettä informationalismi (emt. 58). Tällä Castells korostaa sitä, että informaatio vaikuttaa yhteiskunnallisen toiminnan sisäiseen rakenteeseen ja yhteiskunnallisen toiminnan organisointi muuttuu informaation hyödyntämisen takia. Castellsin pääteemoja ovat tieto- ja viestintätekniikan kehityksen korostaminen, globalisaatio, verkostoyhteiskunta, verkostoitumisen välttämättömyys ja informaalinen kapitalismi, joka näkyy siinä, kuinka yrityksien kesken syntyy horisontaalisesti verkottuneita liiketoimintaprojekteja. Castellsin mukaan informaatiosta on tullut näiden verkostojen raaka-ainetta ja informaatioteknologian käyttäminen edesauttaa verkostomaisen toimintalogiikan syntymistä (emt. s. 9 – 10).

 

Verkostovuorovaikutukseen kuuluvat vuorovaikutuksen luova voima, kompleksisuus ja ei-ennustettavissa oleva kehitys. Castells käyttää informaatioteknologiamuutoksesta paradigman käsitettä ja kuhnilaisittain viittaa useaan otteeseen vallankumoukseen. Sinänsä verkostot ovat vanhoja yhteiskunnallisen organisoitumisen muotoja.

 

Castellsin kuvaamia mullistavia, uuden yhteiskunnan osatekijöitä ovat (Soramäki 2003, 46 siteeraa van Dijkiä) kolme toisistaan riippumatonta, 60-70-luvuille sijoittuvaa prosessia

1.    informaatioteknologian vallankumous

2.    kapitalismin ja suunnitelmatalouden (kommunismin) taloudellinen kriisi ja

3.    uusien yhteiskunnallisten liikkeiden (mm. feminismi, ympäristöliike) kukoistus.

 

Castellsin mukaan industrialismissa suunta oli taloudellinen kasvu, mutta informationalismi suuntautuu teknologiseen kehitykseen eli "kompleksisuuden korkeampiin tasoihin tietojen käsittelyssä." Soramäki jatkaa "Koska informationalismi perustuu informaation ja tiedon teknologiaan, kehityksen informationaalisessa moodissa on olemassa erityisen läheinen sidos kulttuurin ja tuotantotekijöiden, hengen ja aineen välillä. Tästä seuraa, että Castellsin mukaan voimme odottaa historiallisesti uusien sosiaalisen kanssakäymisen, yhteiskunnallisen valvonnan ja sosiaalisen muutoksen muotojen esiintuloa." (Soramäki 2003, 50.)

 

Soramäen mukaan Castellsin verkostoyhteiskunnan paradigmassa keskeisiä tekijöitä ovat:

1.    kehittyvät uudet teknologiat koskevat informaatiota,

2.    uusien teknologioiden vaikutukset ovat laaja-alaisia,

3.    tietotekniikkaa käyttäviin järjestelmiin liittyy verkostoitumisen logiikka,

4.    liittyen verkostoitumiseen, mutta erillisenä prosessina, keskeinen elementti on joustavuus ja

5.    teknologioiden konvergenssi, joka tarkoittaa viestinnän eri muotojen keskinäistä lähestymistä (Soramäki 2003, 51).

 

Castells kuvaa yhteiskunnan rakennetta kolmella kerrostumalla: 1. tuotanto ja kulutus, 2. kokemukset ja 3. valta. Nämä saavat ilmiasunsa kulttuurin sisällä vuorovaikutuksen kautta. Verkostoyhteiskunnalle luonteenomaista ei ole tiedon ja informaation kriittinen rooli sinänsä (aina keskeisiä) vaan uusi joukko informaatioteknologioita. Tämä on suurempi muutos kuin teollisen vallankumouksen teknologiat.

 

Uudemmassa tuotannossaan Castells puhuu vain verkostoyhteiskunnasta ja hylkää informationaalisen käsitteenä, koska hän ei halua liittyä informaatioyhteiskuntaa tai jälkiteollista yhteiskuntaa koskevaan tutkimustraditioon (Soramäki 56 – 57.) Soramäki tuo esille, että Stehrin ja Websterin mukaan kuitenkin informationaalinen kapitalismi ja verkostoyhteiskunta ovat sama asia (emt. 58). Uusi tietoteknologia - Internet ja sähköposti - ovat käytännössä eliminoineet viestinnän fyysiset kustannukset. Tämä on merkinnyt, että tuottavin ja voitollisin tapa organisoitua on hajauttaminen ja ulkoistaminen, joka laajenee yhä useampiin toimintoihin. Soramäki selittää: "Ulkoistaminen hajakeskittää toimintoja ja lisää verkoston kokoa, koska siinä yrityksen sisäinen verkostoituminen muuttuu ulkoiseksi. Toisaalta verkostoituminen voi lisääntyä myös siten, että ulkoistetut yritykset palvelevat laajempaa asiakaskuntaa kuin yhtä yritystä.”

 

Castellsin mukaan verkostojen etuja ovat joustavuus, sopeutuvuus ja muutos; haittoja taas kyky koordinoida toimintoja, keskittää resursseja tiettyihin tarkoituksiin sekä vaikeus tulla toimeen tehtävän kompleksisuuden kanssa verkoston koon kasvaessa. Castellsin ajattelussa taloudellisen organisaation perusyksikkö on verkosto - ei yksilö tai kollektiivi. (Soramäki 2003, 63.)

 

 

c.    Frank Webster

 

Websterin mukaan globalisaatio ohjaa kapitalismia, mutta ei yhdenmukaista kaikkea: informaation määrä kasvaa, globalisaatio edellyttää informaatiota ja edistää informaation infrastruktuureja. Webster on kritisoinut voimakkaasti informaatioyhteiskuntateorioita. Hän kysyy: milloin muutosten määrä muuttuu laaduksi (Soramäki 2003, 36 – 39) ja epäilee teknologista determinismiä, jota näkee Bellin ja  Castellsin malleissa. Hän muistuttaa, että yhteiskunnallisissa muutoksissa on muitakin elementtejä (emt. 52). Wester on vastustanut informaatioyhteiskuntateorioita (emt. 76):

1.    informaatioyhteiskuntaan liittyvät kriteerit epäyhdenmukaisia ja epäselviä,

2.    informaatio-termin käyttö epätarkkaa ja

3.    informaatioyhteiskuntateoreetikot olettavat, että määrälliset muutokset johtavat laadullisiin muutoksiin.

 

Soramäki siteeraa Websteriä (emt. 77): "Ei ole olemassa mitään uutta 'jälkiteollista yhteiskuntaa'. Palveluammattien kasvu ja siihen liittyvä kehitys korostavat menneisyyden jatkumista nykyisyydessä." Wester tunnustaa sen, että informaatio on keskeistä monissa yhteiskunnan ja maailman tapahtumissa. Hänen mukaansa ne teoriat, jotka selittävät informaatioilmiöitä historiallisten jatkuvuuksien termein antavat paremman keinon ymmärtää informaatiota tämän päivän maailmassa kuin informaatioyhteiskuntateoriat. Hän pitää systemaattisina lähestymistapoja, jotka hahmottavat nyky-yhteiskunnan tilaa kehityksenä fordismista post-fordismiin ja massatuotannosta joustavaan erikoistumiseen (flexible specielisation). Hän korostaa globalisaation myötä lisääntyvää kilpailua ja kansakuntien taloudellisen suvereniteetin vähenemistä. (Soramäki 77 – 78.)

 

Soramäki käy vielä läpi Adair Turnerin, Peter F. Druckerin ja Nico Stehrin teorioita. Turner korostaa palveluyhteiskuntaa, jossa kulttuuripalvelun jäävät osittain markkinoiden liberalisoitumisen ulkopuolelle. Turner kannattaa tulonjakoon perustuvaa markkinaliberalismia, eikä näe Castellsin tapaan tietotekniikan nousun takana romanttista hakkerikulttuuria vaan USA:n sotateollisuuden ja sen kasvattaman tietotekniikkaan keskittyneen tutkijajoukon. (Soramäki 2003, 78 – 81.)

 

Stehr suhtautuu globalisaatioon kriittisesti; eikä kannata Castellsin näkemyksiä tai uuden talouden teorioita. Hänen mukaansa globalisaatio on osa modernisaation prosessia, jossa korvataan ja voitetaan traditionaaliset arvot ja taloudellista kasvua sekä yhteiskunnallista muutosta vastustavat motivaatiomallit. Tietoyhteiskuntien nousu ilmaisee radikaalia muutosta talouden rakenteessa. "Tietoyhteiskunnassa enimmälle osalle yrityksen varallisuudesta antaa muodon sen luovuus ja tieto." (Soramäki 82 – 82.)

 

Drucker korostaa tietoa yhteiskuntaa ohjaavana käsitteenä. Hän puhuu jälkikapitalistisesta yhteiskunnasta ja viimeisimmässä tuotannossaan seuraavasta yhteiskunnasta (next society), jota voidaan määrittää termein tietoyhteiskunta (knowledge sciety) tai tietotalous (knowledge economy). Soramäki lainaa Druckerin varhaistuotantoa: "Tärkein muutos on vielä jäljellä: tiedosta on tullut viime vuosikymmeninä keskeinen pääoma, tärkein kustannuseä ja ratkaiseva voima. Se muuttaa työvoiman ja työn, opetuksen ja oppimisen sekä tiedon merkityksen ja käytön. Samalla syntyy kysymys uusien mahtimiesten - tietoa käyttävien miesten - vastuusta (Drucker 1970, 9). " Markkinoiden ylivoimaisuus syntyy taloudellisen toiminnan organisoitumisesta tiedon ja informaation ympärille. (Soramäki 86 – 88.)

 

3.    Informaatioyhteiskunnan politiikka

 

Talous ja politiikka kulkevat rinnan. Menestyminen globaaleilla markkinoilla edellyttää kehityksen mukana pysymistä. Merkittävinä poliittisina askelina Soramäki tuo esille poliittiset tietoyhteiskuntaohjelmat (Soramäki 2003, 10 – 11):

 

1993: USA NII National Information Infrastructure

1993: Euroopan komission informaatioyhteiskuntaohjelma White Paper on growth, competitiveness and employment

1994: Suomen kansallinen informaatioyhteiskuntastrategia (Suomi tietoyhteiskunnaksi 1995)

 

Soramäen analyysistä kiteytyy perusero vanhan ja uuden mantereen välillä: USA:ssa määräävintä keskittyminen, vertikaaliset ketjut, joissa yhdistyvät tuotanto, ohjelmien paketointi ja jakelu, keskinäinen kilpailu ja lähes kaiken sähköisen median kaupallisuus. EU:ssa on vallalla horisontaalinen markkinarakenne, edelleen on olemassa julkisen palvelun yleisradioyhtiöitä ja muun muassa elokuva-alalla harjoitetaan tukipolitiikkaa.

 

Yleisesti voi sanoa, että sähköinen media on enemmän ja pidempään globalisoitunut kuin teletoiminta. Konvergenssia esiintyy niin, että sisältöjä voi saada eri päätelaitteilla Internetin kautta. Yleisimmät konvergenssin muodot syntyvät, kun yritys laajentaa toimintaansa eri aloille, esimerkiksi perinteinen joukkoviestintäyritys laajentaa jakeluaan televerkkoihin. Integroitumisesta voidaan puhua siinä vaiheessa, kun toiminnot sulautuvat yhteen. Lähentymisen ja yhteensulautumisen taustalla on kaiken viestinnän digitalisoituminen.

 

MUISTIINPANO TÄHÄN: Mobiilin teknologian nousu > mistä löytäsi sen historian

 

4.    Globalisaatio ja internet-buumi

 

Globalisoitumisen ja internet-buumin varjopuolena Soramäki kuvaa vuoden 2000 ”dotcom-yhtiöiden” arvon romahduksen pörssissä ja siitä alkaneen tietotekniikan alan syöksykierteen (Soramäki 107-128). Soramäen mukaan pörssikuplan ymmärtäminen on tärkeää kun tarkastellaan sähköisen median kehitystä (Soramäki 107).

 

Kehitystaustat ovat oleellisia myös mediakasvatuksen näkökulmasta tarkasteltuna, TVT:n kehitysnäkökulmiin vaikuttaa voimakkaasti internet-buumi ja sen seuraukset. Varsinainen internet-buumi alkoi Netscapen listauduttua pörssiin 1995, yhteensä internet-alan yrityksiä listautui Nasdaqiin 450 seuraavan viiden vuoden aikana. Internet-yhtiöiden siivittämänä pörssi kohosi huippulukemiin, vaikkakin Adair Turnerin mukaan internet-yhtiöiden osuus pörssissä oli korkeintaan vain 4 %. Pienten yliarvostettujen internet-yhtiöiden romahdus vaikutti voimakkaasti myös suuriin teknologiayrityksiin globaalisti kaikissa maailman pörsseissä. (Soramäki 108-109)

 

Cassidyn mukaan pörssikuplan taustalla oli nelivaiheinen spekulatiivinen kupla. Kasvun aloittaa keksintö, poliittinen päätös tai mielikuva, joka saa yhtiön tuotteen arvon nousemaan voimakkaasti. Seuraavassa vaiheessa on buumi ja kasvu on voimakasta, saavuttaen euforian, jolloin vakiintuneet säännöt ja terve järki jäävät helposti taustalle. Neljäs vaihe on väistämätön romahdus, josta saattaa seurata yleinen lasku tai ei (Soramäki 110). Kuplaan vaikuttivat myös telealan toimilupien huutokaupat sekä samoihin aikoihin tapahtuneet ylihintaiset yrityskaupat (Soramäki 129).  Soramäen mukaan kehitykseen on vaikuttanut voimakkaasti globalisaatio. Globaali maailmantalous on haavoittuva. Taloudelliset syklit synkronoituvat vahvistaen taantumaa maailmanlaajuisesti. (Soramäki 129-130.)

 

Globalisaatio on kaiken taustalla. Websterin jaon mukaan viestintää voidaan tutkia markkinoiden, tuotannon, rahoituksen ja viestinnän vaikutusten globalisaation näkökulmasta (Soramäki 289). Mediakasvatuksen kannalta tarkasteltuna globaalisen viestinnän ja sähköisen median kehityksen välinen vuorovaikutus vaikuttaa mielenkiintoisimmalta.

 

Luku 5 työparin kirjoittama... ehkä, pitää varmistaa...

 

 

6.    Pohdinta

 

Martti Soramäki siteeraa Castellsia väitöskirjansa sivulla 61. Siteeraus sopii tämän tiivistelmän ytimeksi.

 

Kulttuurissa havaitaan myös verkostoitumisen eteneminen. Kulttuuri organisoituu ensisijassa sähköisen median integroituun järjestelmään, joka sisältää Internetin. Castells luo seuraavan näyn:

 

”Tämä elektroninen hyperteksti muotoilee ja sulkee sisäänsä lisääntyvästi kaikentyyppiset kulttuuriset ilmaisut. Mutta uutta mediajärjestelmää eivät luonnehdi yksisuuntaiset, erilaistumattomat viestit rajallisessa määrässä kanavia, mikä muodosti joukkoviestinnän maailman. Ja kyseessä ei ole globaali kylä. Media on erikoisen erilaista ja lähettää suunnattuja viestejä erityisille yleisön segmenteille vastaten yleisön erityisiä mielialoja. Mediat ovat lisääntyvästi kaiken kattavia siltoja toisilleen suurista tv-verkoista kaapelitelevisioon tai satelliittitelevisioon, radioon, kuvanauhureihin, videoon, mobiileihin laitteisiin ja Internetiin. Koko laitteisto integroituu digitalisoidun set-top-boksin tietokoneen opetoimaan multimediajärjestelmään, joka avaa satoja interaktiivisen viestinnän kanavia, ja ne ulottuvat paikallisesta globaaleihin. Samlla kun on olemassa multimediaryhmien oligopolistinen keskittymä, on olemassa markkinoiden hajautuminen ja interaktiivisen yleisön nousu, joka astuu yhtenäisen massayleisön sijaan. Tämän symbolisen vaihdon järjestelmän kaikenkattavuuden ja joustavuuden takia useimmat kulttuuriset ilmaisut sisältyvät siihen, ja aiheuttavat sen, mitä kutsumme virtuaalisen todellisuuden kulttuuriksi. Tässä joustavassa, kaiken kattavassa symbolisessa ympäristössä monet ihmiset surffaavat jokainen päivä. Tämän tekstin virtuaalisuus on tosiasiassa perustavaa laatua oleva todellisuuden ulottuvuus. Se antaa ajattelemamme symbolit ja ikonit, joiden perusteella olemme siten olemassa." (Castells 2000, 12 - 13.)

 

Mikä voi olla mediakasvatuksen paikka edellä kuvatussa järjestelmässä? Jos se tyytyy antamaan ihmisille välineitä avata ja tulkita mediatekstejä, se yltää vain heikosti tuotantokoneiston tasolle. Toki valistuneet mediakriittiset yleisöryhmät voivat ylläpitää tarpeitaan vastaavia tuotantojärjestelmiä ja mahdollisesti myös mediatarjonnan rikkautta. Mutta tämän tyylinen vaikutus on välillinen ja oletettavasti yhtä heikko kuin muunkin asennekasvatuksen vaikutus. Jos mediakasvatus haluaa tavoittaa kriittisellä ja vaikuttavalla tavalla median tuotantokoneistot, on mediakasvatuksen sisällettävä myös kuluttajuuden yli meneviä elementtejä: esimerkiksi omilla ehdoilla, omista lähtökohdista ponnistavaa tuottamista, median tuotantorakenteiden ja valtarakenteiden paljastamista ja marginaaliin katsomista.

 

Paluu Tekstejä-sivulle